30.1.2013

Kertaus on opintojen äiti


Miksi tuota nyt on taas kerrattava? No siksi, kun ärsyttää niin, kun nykyajan ihmisiltä (ei vain kauppiailta) on unohtunut, että meillä on tässä maassa* vielä talvi! Joka puolella toitotetaan kevään tulleen, mutta eihän talvella OLE kevät!! Miten tuossa nyt sanotaan, helmi, maalis – jäätä, lunta.....


En sano, että tuo tämänpäiväinen lumimyräkkä niin kovasti olisi minua ilahduttanut, mutta eivät viime päivien plusasteet minulle kuitenkaan kevättä  mieleen tuonut.  Pöydälläkin on vielä joulutähti, ei kevätesikoita, niiden aika tulee kyllä.

Niin, nythän on siis talvi ja talven lumet, tai oliko se niin, että lunta odotettiin vain joulukoristeeksi. Koululaisten hiihtolomatkin ovat vasta helmikuun lopulla, miksi? Siksikö, että voi lähteä etelän aurinkoon talviharrastuksia pakoon ☺.


Tämähän on kaikille henkilökohtainen juttu, mutta itse tunnen olevani onnenpekka (Glückspilz, lyckans ost), kun saan asua täällä neljän vuodenajan maassa. Nyt on se aika vuodesta, kun ei ole kiirettä mihinkään, voin hyvällä omallatunnolla ottaa vapaa-aikanani kirjan käteen, nauttia pimeistä illoista, tai




vaikka istahtaa potkukelkalle ja lähteä Mr Clarissan kanssa viilettämään pitkin metsäteitä ja jos hyvin sattuu saamme ihailla talvisen taivaan tähtiloistoa.

* Keski-Euroopassa asuvia ystäviäni ei tämä juttu tietenkään koske. 


9 kommenttia:

  1. Kyllä mäkin olen vähän samaa ihmetellyt. Luin esim. jostain blogista, että joulukuusi heitettiin ulos 27.12. ja ostettiin keväisiä kukkia maljakkoon. Minusta jouluaika menee ihan liian nopeasti ohi enkä missään tapauksessa voisi kuvitella heittäväni kuusta niin nopeasti pihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin! Miksi pitää rientää eteenpäin pää kolmantena jalkana? Siksi, kun ei osata pysähtyä ja kun muutkin.... jne. Melkein säälittää.
      (Muuten, blogeista tarttuu mukaan paljon hyvää, mutta myös paljon turhaa hysteriaa. Joko sulla on valkoinen koti? Jaa, mutta sen aikahan on jo ohi).

      Poista
    2. Kuule just eilen ajattelin kaikkia niitä valkoisia koteja ja mietin, milloin ne ihmiset kyllästyy siihen valkoisuuteen. Pidän valkoisesta väristä, mutta liika on liikaa ja mulle on esimerkiksi joulun väri punainen.

      Poista
  2. Mistä kirjasta tuo runo ja kuva on? Näyttää tutulta, tai sitten vain retrolta ja siksi miellyttää ja miellän tutuksi.

    Kevät on ihanaa aikaa, mutta samaa olen ihmetellyt itsekin, että miksi siihen niin kiirehditään, blogeissa ja kaikkialla. Eletään nyt vaan tätä hetkeä ja nautitaan talven iloista -tästä lumimyräkästäkin. Tuossa valkoisten kotien syndroomassakin osuit niin oikeaan. Persoonatonta ja tylsää, jos minulta kysytään.

    Hyviä potkuttelukelejä! Potkuri on pop!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan sinullekin tutusta kirjasta: Sadun ja seikkailun maailma: Kaukana metsässä 3. On olemassa myös ruotsinkielinen versio Barndomslandet Trip Trap Trul. Niissä on lukemista vaikka kuinka paljon.
      Niin juuri, nautitaan keväästä sitten kun on sen aika. Minä kyllä ihan tosissani ihmettelen, sillä muutama vuosi sitten ei tällaista ilmiötä vielä ollut. Silloin oli pitkän pitkä talvi, jonka jälkeen koitti _vihdoinkin_ kevät.

      Poista
  3. Olet aivan oikeassa. Neljä toisistaan erottuvaa vuodenaikaa - parasta mitä voi olla. Niin ainakin ajatuksissa voi kuvitella. Meillä on lumet pois ja tuuli taivuttelee puiden oksia tänään aika lailla ja mittari näyttää +10 joten ei ihme, jos keväinen ajatus välähtää mieleen. Potkurimme on kellarissa odottelemassa aikaa parempaa. Ihania nuo sinun ottamasi kuvat. Niissä voin sitten mielessäni nauttia talvesta.
    Ps. meillä on vielä joululiinoja pöydillä ja kuusikin lähti vasta Nuuttina ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, meilläkin on vielä joululiina pöydän päällä ja loput liinat odottavat kaappiin viemistä:-))
      Siellähän ovat säät tosi vaihtelevia. Kun olimme kerran helmikuun lopulla Prahassa oli siellä +20°C ja kun pääsimme kotiin, saatiin lukea hirveistä lumimyrskyistä Keski-Euroopassa, muutama kuolikin myrskyn kourissa. Näitä neljää vuodenaikaa ei siellä todellakaan ole, mutta meillä ei sitten ole sitä virallista kevään alkamispäivää, kuten teillä.

      Poista
  4. Varmaan arvaat mitä tähän vastaan, joten minun ei sitten edes tarvitse kirjoittaa mitään!

    Pitäisi osata ja malttaa pysähtyä hetkeksi nauttimaan siitä, mitä juuri silloin on. En myöskään ymmärrä sitä, että joulu kyllä rakennetaan jo marraskuussa, mutta heitetään pihalle 27.12. ja sitten kai laitetaan pääsiäiskoristeet tai kas kun ei kesäliinoja tai -verhoja! Mulla on muuten vielä herrnhutilastähti ikkunassa, koska se komero, johon vien sen kokonaisena, ei ole vielä raivattu tähteä varten (jotta sen voi ripustaa sinne ja laittaa pölysuojan).

    Täällä on tosi kurja sää, sataa sataa sataa ja on tosi liukasta. Silti ulkoillakin pitäisi. Onneksi on ne icebugsit keksitty. Ja odotan tässä hiihtolomaa, jonka vietän siellä, missä on tällä hetkellä enten lunta Suomessa. Mukavaa viikonloppua ja ihania tähti-iltoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin kyllä, mutta kiva kun kuitenkin kirjoitit:-) Minusta tämä ilmiö on aika uusi, sillä parisen vuosi sitten oli yleisenä motkotuksen aiheena se, kun kauppiaat aloittavat niin aikaisin joulun- , laskiaisen-, pääsiäisen- ym vieton. Onnistuivat näköjään hyvin kampanjassaan, kun monet menivät siihen hysteriaan mukaan ja aloittavat melkein heti joulunpyhien jälkeen "mämmin syömisen".
      Täällä oli myös loskakeli ja plussaa, tänään onneksi kylmeni sopivasti hiukan miinuksen puolelle.

      Poista